Arman Alizad valmistautumassa Beninin reissuun
7.1.2013, Varusteleka

On kulunut kaksi kuukautta Kambodzan matkastani. Henkinen palautuminen kaikesta mitä näin ja koin Phnom Penhin kaduilla sekä slummeissa kesti oman aikansa. Nyt on jälleen aika suunnata katse kohti seuraavaa seikkailua ja tällä kertaa matkaan pitkäaikaisen matkakumpanini ja Kill Armanin toisen luojan, Tuukka Tiensuun kanssa kohti Norsunluurannikkoa. Matkamme vie meidät Beniniin, Voodoon syntypaikalle.

Voodoossa jumalat ja henget johtavat myös elollista maailmaa ja päättävät ihmisten ja yhteisöjen kohtaloista. Jos jumalat ovat suopeita, voi menestyä ja elää terveenä. Jos yliluonnolliset voimat asettautuvat vastahankaan tai pääsevät pesiytymään sieluun, niin kakka osuu tuulettimeen. Henkiin voidaan vaikuttaa ja niitä voidaan pitää kurissa sekä joskus jopa ohjata uhrimenoilla, lahjoilla sekä erilaisilla lupauksilla. Henkiä voi myös karkottaa erityisissä juhlamenoissa.

Norsunluurannikolla ylintä valtaa pitää ylijumala Mahou. Hän johtaa alajumalia, joista yksi tärkeimpiä on Legba, hedelmällisyyden jumala. Lagba vastaa myös meidän maailman ja tuonpuoleisen kommunikoinnista. Ainoastaan Legba osaa avata yhteyden voodoopappien ja jumalien välille. Yhteys jumaliin tapahtuu ainoastaan tehtävään erityisesti koulutettujen pappien kautta. Tämä on erityisen jännittävä matka, koska jälleen otamme suuren askeleen tuntemattomaan. Kahdella aiemmilla Kill Arman kaudella olen tavalla tai toisella aina tiennyt mihin olen menossa ja tiennyt mitä odottaa. Nyt Viimeisellä Ristiretkellä tulee jatkuvasti vastaan matkoja, joihin ei ole voinut millään tavalla valmistautua täysin. Pelko ja jännitys ovat aitoja, sillä vaikka en ole uskonnollinen ihminen, olen varmasti hengellinen. Tämä siksi, että uskon maailmankaikkeudessamme olevan paljonkin asioita, jotka ylittävät ymmärrystämme. Mutta myös sen vuoksi, että koen loukkaavani omaa älykkyyttäni sulkemalla asioita pois, joita en ymmärrä tai joille ei ole tieteellisiä todisteita.

Tulen viettämään kymmenen päivää pienessä Voodoo-kylässä, jossa olen paikallisten Voodoo-pappien ja -papitarten oppipoikana. Osallistun suureen paikalliseen seremoniaan, jossa erilaisten rituaali- ja uhrimenojen avulla kutsutaan yliluonnolliset voimat suojelemaan meitä. Olkoon Voodoo jumalat armollisia.

Arman Alizad Arman Alizad


Matkaan lähti mm.