Arman ja viimeinen ristiretki: Brasilia, elämä rikollisjengissä (www.ruutu.fi)
Matka Brasiliaan oli huikea. Matkani vei minut Salvadoriin, joka on pintapuolisesti mukavan näköinen rantakaupunki ja jossa on jonkin verran myös turismia. Portugalilaiset perustivat Salvadorin vuonna 1549. Salvador oli Brasilian pääkaupunki vuoteen 1763, jolloin uudesta talouskeskuksesta,Rio de Janeirosta, tuli pääkaupunki. Kaupungin siistiltä vaikuttavan pinnan alla kuitenkin kuohuu. Salvadorin kolmesta miljoonasta asukkaasta noin kahdeksankymmentä prosenttia asuu faveloissa, eli slummeissa. Kaupunki on äärimmäisen köyhä ja keskustasta ei tarvitse poistua kovinkaan kauas, kun kaupunki muuttuu ulkopuoliselle hengenvaaralliseksi.
Salvadoria pidetään yhtena Brasilian vaarallisimmista kaupungeista. Siellä huume- ja asekkauppa, murhat, kidnappaukset sekä muu väkivalta ovat osana kaikkien Faveloiden asukkaiden elämää. Oppi-isäni favelassa oli palkkamurhaaja nimelta Mota. Mota on koko ikänsä elänyt väkivaltaista elämää. Hän on myös viettänyt suurimman osan elämästään vankilassa. Hän tappoi oman isänsä ollessaan 12-vuotias ja edellisen vaimonsa hän hukutti mereen, koska tämä yritti varastaa Motan rahoja. Mota sitoi ison kiven vaimoon ja vei hänet merelle, jossa hän heitti vaimonsa elävältä mereen hukkumaan. Mota oli niin miellyttävän oloinen mies, että oli vaikeata uskoa kuinka päljon hän pitää väkivallasta. Hänen mielestään on hienoa, kun hän voi omien sanojensa mukaan lähettää pahat ihmiset helvettiin. Hän kertoi kuinka hän nauttii tappamisesta: "On upeaa joka kerta kun saan lähettää pahan ihmisen tuonpuoleiseen. Ampuminen on kiva, mutta se ei ole se mistä nautin. Nautinto tulee siitä kun saan avata uhrini vatsan ja kaivaa hänen suolensa ulos hänen vielä katsoessa. Lopuksi on tietty aina kiva varmistaa tappo ampumalla luoti päähän. Veri on se mistä pidän."
Jengiläisten ulkoinen habitus oli minulle yllätys. Milikuva jengiläisistä on aina ollut se 200-kiloinen, kaulasta alaspäin tatuoitu ronski kaveri, jolla on kromatut 9-milliset vyöllään. Toki sellaisiakin löytyy, mutta pääsääntöisesti jengiläiset olivat ihan tavallisia teinejä. Tavallisen näköisiä, kokoisia ja oloisia. Jälleen puhumme olosuhteiden uhreista. Yksikään nuori ei halua jengiin, mutta koska yhteiskunta ei tarjoa muita mahdollisuuksia, niin jengiin vaan päädytään. Lähes kaikkien jengiläisten naamat on tämän blogin kuvissa sekä jaksossamme blurrattava, sillä muuten he saattavat joutua vaikeuksiin. Palkkamurhaaja Mota oli ainoa, jonka kasvoja ei tarvitse peittää. Omien sanojensa mukaan "kyllä poliisi tietää jo melko hyvin millä alalla olen. Nämä murhat mistä puhuin on lusittu jo. Ei tarvitse kasvoja blurrata". Tämän jälkeen hän lisäsi miten innoissaan oli, koska samana iltana häntä odotti "keikka".
Jengin jäsenenä minun oli toimittava samoilla säännöillä kun muutkin jengiläiset. Koska jengipomo vaati, että kaikki ovat aina aseistettuja, kannoin joka päivä mukanani ladattua revolveria. Päivittäisiin rutiineihin kuului asekauppa, aseiden salakuljetus, huumeiden kuljetus a:sta b:hen sekä katoilla vartiointi. Vartiointi katolla tapahtui siten, että seisoin favelan talon katolla ja vahdin minulle määrättyä aluetta. Jos näin, että poliisiauto olisi ylittänyt favelan rajan, niin lähetin välittömästi tekstiviestin kadulla oleville huumediilereille, jolloin he osasivat lähteä karkuun. Tavallinen poliisi ei yleensa tule kovin mielellään favelaan. Jos poliisi saa vihin, että jokin etsimänsä henkilö tai huumelasti on tietyssä osoitteessa, niin silloin kutsutaan Rondespin yksikkö. Rondesp on poliisin erikoisyksikkö, jota sanotaan "ruskeiksi". Heillä on ruskea-mustat vaatteet, camomaalit naamoissa sekä konetuliaseet. Kun Rondesp tulee favelaan, silloin on aina odotettavissa tulitaistelu. He yleensä ampuvat ensin, kysyvät sitten. Jos kysyvät edes lainkaan. Rondespin tekemät rynnäköt ovat niin iso osa faveloiden asukkaiden arkipäivää, että pelasin favelan lasten kanssa iltaisin leikkiä nimeltä "rynnäkkö". Rynnäkössä juostaan favelan asukkaiden umpimähkään valittuihin koteihin taskulampun kanssa huutaen "kädet ylös! täällä RONDESP!".
Jengiläisenä ollessani olin saanut suostutettua pomoa, etten halua kantaa asetta öisin, sillä en halunnut nukkua niin sanotusti ase tyynyni alla. Palautin aseeni joka ilta pomolle ja hain sen aina aamuisin. Toka vikana iltana favelassa sain maistaa Rondespin läsnäolon. Olin juuri palauttanut aseeni pomolle ja kävelin kohti Gabriellon kotia. Gabriello oli nuori favelan asukas, jonka luona asuin. Jengimme yövuoron myyjät olivat juuri tulleet kadulle. Yhtäkkiä kuului jengiläisen kännykästä merkkiääni, jonka jälkeen kaikki hävisivät paikalta. Itse jäin ihmettelemään että mitä tapahtui. Ennen kuin tajusin, näin kuinka kaksi Rondespin jäsentä käveli minua kohti ja osoitti minua rynnäkkökivääreillään. Kolmas ja neljäs Rondesp-jäsenet kävelivät heidän perässään. Sinä hetkenä mietin ekaa kertaa tätä tuotantoa tehdessäni, että nyt saattaa henki lähteä oikeasti. Rondesp ei kun ampuu ensin, kysyy sitten. Nostin hitaasti kädet ilmaan ja sanoin "I don't have a gun. I am not armed". Toinen heistä otti minua erittäin hitaasti rinnuksista kiinni ja sanoi "shhh…", sillä aikaa kun toinen tutki onko minulla ja kuvaajalla asetta. Minulla oli repussani kovalevyllä aiemmin viikolla kuvattua materiaalia, jossa oli ase- ja huumekauppaa, aseiden salakuljetusta sekä murhatunnustuksia. Todistusaineistoa, jolla parikymmentä jengiläistä olisi päätynyt pitkäksi aikaa vankilaan. Ainoa asia mitä mun päässä kulki tuona hetkenä oli "jos meijät pidätetään, sana leviää välittömästi et meijän takia jätkät joutuu linnaan. Voi vitun vittu me ei selvitä Tuukan kanssa edes yön yli putkassa!"
Muistakaa katsoa jakso syksyllä, että miten meidän kävi.
Arman Alizad
Matkaan lähti mm.
- Ranskalaiset aurinkolasit, käytetyt
- Source Patrol 30 l
- Mil-Tec lyhythihainen kauluspaita, khaki
- Teesar BDU-shortsit, oliivinvihreät
- Mil-Tec jenkkimallin viidakkomaiharit, mustat
Kuvia matkan varrelta
