Matkasin toukokuussa kuvaajani Tuukka Tiensuun kanssa Romaniaan, Vasluin provinssiin. Siellä kuvasimme dokumenttielokuvan Euroopan köyhimmällä alueella, Negrestin kaupungin lähettyvillä olevassa pienessä Paltiniksen kylässä.
Olemme kuvanneet maailmassa tapahtuvaa eriarvoisuutta monessa kymmenessä maassa, mutta emme koskaan aikaisemmin Euroopassa. Euroopassa elää noin 10–12 miljoonaa romania. Romanit ovat monessa maassa merkittävä vähemmistö. Pohjoisen Intian alueelta joskus vuosien 400–1100 välillä lähteneet romanit ovat eri puolille maapalloa levittäytynyt kansa. Romanit ovat perinteisesti olleet valtaväestöä huonommassa asemassa ja heitä on historiansa aikana vainottu ja vainotaan edelleen useissa maissa.
Romaneille tärkein asia elämässä on perhe. Jokaisella perheenjäsenellä on oma roolinsa ja tehtävänsä. Sukupuoliroolit ovat vahvoja ja lapset kasvatetaan niihin: tytöistä kasvatetaan vaimoja sekä äitejä ja pojista perheen elättäjiä. Poikien keskuudessa oleva macho-kulttuuri on äärimmäisen vahva. Lapset kasvatetaan opettamalla, että kunnioitusta tulee osoittaa erityisesti vanhempia, heikkoja ja sairaita kohtaan. Romanikylässä asuin Titin ja hänen perheensä luona. Paltinis on pieni kylä, jossa asuu noin sataviisikymmentä perhettä. He ovat kaikki romaneja. Kylä on äärimmäisen köyhä. Koulutusmahdollisuudet ovat vähissä eikä töitä ole.
Osalla kylän perheistä oli eläimiä, jotka he ovat saaneet paikkakunnalla toimivalta Kristilliseltä järjestöltä. Baptistipappi Paul ja hänen poikansa Iosif ovat vuosien ajan pitäneet huolta kylän romaneista. He ovat tuoneet asukkaille taloudellista sekä henkistä apua ja moni kylän asukkaista on löytänyt uuden elämän uskon kautta. Pastori pyrkii lahjoittamaan niin monelle perheelle eläimiä kuin vaan mahdollista, mutta hänelläkin oli rajatut resurssit. Moni haastattelemistani romaneista kertoi pelastuksestaan Jeesuksen kautta ja siitä, että usko on tuonut heille rauhaa ja turvaa. Moni romani sanoi jättäneensä rikoksen tiet uskon vuoksi. Yhteisöllisyys oli kylässä ratkaisevassa asemassa ja uskonnolla oli äärimmäisen vahva rooli. Eräänä iltana osallistuimme Tuukan kanssa Jumalanpalvelukseen, joka pidettiin kylän kappelissa. Ilta mustalaiskylän babtistikirkon jäsenten rukoustilaisuudessa oli vailla vertaa. Upein hetki oli kun kaikki menivät polvilleen ja kiittivät Jumalaa, toiset kuiskaen, toiset huutaen hurmoksessa. Yhteisöllisuus, rakkaus ja usko Jumalaan olivat käsin kosketeltavissa.
Romanikylässä päivittäinen elämä oli pelkkää selviytymistä. Aikani kului keräämällä polttopuita, lehmien ja vuohien lypsämisellä, heinän teolla, vuohien paimentamisella, kasvimaan hoitamisella ja sikojen ruokkimisella. Tuntui siltä, että olimme siirtyneet ajassa taaksepäin 50-luvun Suomeen. Kenelläkään ei ollut puhelinta, ei telkkaria, ei autoa. Kylän eläimet pyritään käyttämään maataloustöihin, sen sijaan että heidät tapettaisiin, mutta kylässä vallitseva nälänhätä pakottaa aika ajoin kyläläisiä tappamaan eläimensä ruuan vuoksi. Eräänä päivänä teurastimme ruuaksi hevosen, jonka minun piti nylkeä ja suolistaa. En ollut ennen vastaavaa tehtävää suorittanut ja pakko myöntää, että hevosen suolistaminen on täysin oma juttunsa.
Kaiken kaikkiaan Romania oli uskomaton. Upea maa, upea kansa. Mustalaiset eli roma-kansa olivat yks lämpimimpiä ihmisiä keitä olen missään tavannut. Heidän vieraanvaraisuutensa on vailla vertaa. He ovat poljettu kansa, joita kohdellaan kuin saastaa ja jotka näkevät nälkää alueella, jossa työttömyysprosentti on yli 80. Itse en ole uskonnollinen mies, mutta minusta oli upeaa todistaa, kuinka paljon mustalaiskylän asukkaat olivat löytäneet iloa, rakkautta ja toivoa uskon kautta.
Katso 7.9 alkaen Viimeinen Ristiretki JIMillä.
Arman Alizad
Kuvia matkan varrelta
