Arman ja viimeinen ristiretki: Kambodza, roskienkerääjä-lapset (www.ruutu.fi)
Takanani on varmastikin yksi Kill Arman sarjan raskaimmista reissuista. Otimme sarjan ohjaajan, Tuukka Tiensuun kanssa suuren hypyn tuntemattomaan, kun päätimme kohdata sarjassa entistäkin isompia haasteita. Kamppailen tällä kertaa ympäristön sekä luonnonolosuhteiden kanssa. Kill Arman sarja muuttuu Armanin Viimeiseksi Ristiretkeksi. Sarjassa muutan yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa elämä poikkeaa täysin länsimaisista tottumuksistamme. Oppilas oppipoika-asetelma on edelleen säilytettynä ja jokaisessa kohteessa minun on lunastettava uudessa ympäristössä oma paikkani.
Ensimmäinen kuvausreissu on nyt takanapäin. Jakson aiheena oli Kamputsean katulapset sekä slummien asukkaat. Selvitimme kuinka ihminen voi tulla toimeen Kamputsean kaduilla kymmenen päivää ilman penniäkään rahaa. Tarvittava vesi sekä ruoka on hankittava tavalla tai toisella. Maa on edelleen raunioina Pol Potin valtakauden jäljiltä, jolloin sisällissota ja Punaisen Khmerin hirmuhallinto tappoivat lähes kaiken koulutetun kansan. Uudelleenrakennus on ollut hidasta ja kivuliasta.
Vietin aikani Phnom Penhissä, Kamputsean pääkaupungissa. Kahden ja puolen miljoonan asukkaan kaupungissa on kymmeniä tuhansia katulapsia, jotka hankkivat elantonsa kerjäämällä, varastamalla, tai tekemällä raskasta työtä ääriolosuhteissa. Kamputsean katulapset eivät juurikaan tee töitä. Elämä kaduilla on sekä henkisesti, että fyysisesti haastavaa. Öisin on vaikeata löytää leposijaa, sillä kadut ovat täynnä narkkareita.
Iso osa katulapsista tulee perheistä, jotka eivät pysty huolehtimaan heistä. Osa on orpoja ja osa maakunnan kodeistaan kaupunkiin karanneita, koska heidän vanhempansa pakottavat heidät tekemään kaksikymmentuntisia työpäiviä, jotta perhe saa rahaa. Jos lapsi ei pysty toimittamaan riittävästi rahaa, hän saattaa tulla vanhempiensa pahoinpitelemäksi tai hänet saatetaan jopa myydä pois. Ostaja voi olla mikä tahansa nilkki, joka käyttää näitä parkoja orjina tekemään hänen likaisen työnsä eli myymään huumeita tai varastamaan.
On selvää, et näiden lasten mieli ja sielu ovat täysin särkyneitä ja että he tekevät mitä tahansa päästääkseen pois todellisuudesta esimerkiksi huumeiden avulla. Yksinäiset lapset koukutetaan välittömästi gammaan, heroiiniin tai liimaan. Näin diilereillä on täysi kontrolli lasten elämästä. Tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta tutkimusten mukaan noin 70% katulapsista käyttää jonkinlaisia päihteitä, joista yleisin on liiman imppaaminen. Tyttölapset myydään bordelleihin. 6-vuotiaan neitsyttytön katuarvo Phnom Penhin kaduilla on 300 dollaria. Isolla osalla katulapsista on Aids.
Selviytyäkseen kaduilla, voi joko varastaa tai esimerkiksi kerätä muovia. Kaupungin kaduille tuoduissa roskapusseissa saattaa löytyä kovaa muovia tai muovipulloja, joita voi myydä roskisdiilereille. Tämä muovi päätyy useimmiten Vietnamiin erilaisiin kierrätystehtaisiin. Muovin hankkiminen tarkoittaa 17-tuntisia työpäiviä ja 30 kilometrien lenkkejä, joiden aikana on avattava jokainen eteen tuleva roskapussi pullojen toivossa. Nopeat syövät hitaat.Bakteerit, virukset, teollisuusmyrkyt sekä huumeruiskut, joita kaupunki on täynnä, ovat kerääjän pahimpia painajaisia. Isosta kärrystä muovia diileri maksaa noin 1-2 dollaria, jolla saa pari pientä riisiannosta. Pitkät työpäivät ja näin pieni ruokamää tekee selviytymisen vaikeaksi. Aliravitsemus on arkipäivää.
Elämä Kamputsean slummeissa on paljon valoisampaa, sillä lapset elävät perheidensä kanssa. Vaikka he tekevätkin työtä yötäpäivää kaduilla tonkien roskiksia, niin he eivät välttämättä ole huumausaineiden orjia. Osa slummien lapsista käy jopa koulua, mutta vain silloin kun heillä on siihen varaa. Koulu maksaa ja tämän vuoksi 10-vuotias lapsi painaa kaduilla suurimman osan arjestaan aamukahteen, nukkuu muutaman tunnin ja sitten menee kouluun. Koulun jälkeen työvuoro alkaa ja jatkuu taas yöhön. Slummien lapsilla on koulutuksen vuoksi toivoa jonkinlaisen tulevaisuuden suhteen, kun taas katulasten elämä ja kohtalo on lähes aina sinetöity.
Tämä oli maailmani kymmenen päivän ajan, mutta näin ja koin eliniän edestä. Seuratkaa tätä blogia niin näette kuvia ja klippejä reissuistani. Seuraavaksi tieni vie minut Beniniin voodopapittaren oppipojaksi.
Arman Alizad
Kuvia matkan varrelta
