Arman ja viimeinen ristiretki: Intia, ruumiinpolttajat (www.ruutu.fi)
Matkani Intiaan vei minut Varanasiin, maan pyhimpään kaupunkiin. Intian matka oli minulle oma itsetutkiskelumatka, jossa oli tarkoitus oppia jotain uutta itsestäni. Aiheenamme on jaksossa kuolema. Halusin oppia kaiken mahdollisen kuoleman pyhyydestä ja sen vuoksi otin oppi-isikseni kolme hyvin tunnettua ja arvostettua paikallista Aghoria. Aghori on pyhä mies, joka itsetutkiskelun ja valaistumisen tien alttarilla on jättänyt kaiken maallisen omaisuutensa. Aghorit uskovat, että tabujen rikkominen on nopein tie kohti valaistumista. Eräs tärkeimmistä Hindujumalista Shiva pitää hautausmaista ja sen vuoksi aghorit asuvat polttohautauspaikkojen lähistöllä. He harrastavat öiseen aikaan tantrisia rituaaleija ja näiden rituaalien aikana he saattavat syödä ruumiiden osia tai ulostetta sekä juoda virtsaa ja alkoholia ihmisen pääkallosta.
Aidon aghorin löytäminen on vaikeata, sillä Varanasissa on paljon feikkiaghoreja jotka näyttävät oikeilta, mutta ovat siellä vain turistien vuoksi. Meidän kontaktimme oli onnistunut järjestämään kolmen aghorin kanssa tapaamiset, joista yksi oli jo palannut yhteiskuntaan viettämään normaalia elämää. Siitä harvoin puhutaan, että Ahgorin tie on vain väliaikainen ja tästä tiestä on tarkoitus palata takaisin yhteiskuntaan kun henkilö on löytänyt oman ylemmän valaistumisensa. Aghori muistuttaa juoppokylähullua ja tämä vaihe saattaa kestää muutamasta vuodesta kymmeniin vuosiin. Tapaamistani aghoreista kaksi oli ollut etsimisen tiellä yli 30 vuotta. Aghorien elämäntapaa kritisoidaan ja yhteiskunta ei aina hyväksy heitä. Heidän uskotaan myös osaavan käyttää mustaa magiaa. Aghorista tulee mieleen juoppokylähullu, joka heiluu viinapullo toisessa kädessä ja ihmisen reisiluu toisessa. Hän huutaa ja "puhuu kielillä" ja välillä on vain hiljaa eikä reagoi lainkaan mihinkään.
Aghoreilta opin, että elämässä on tärkeätä rikkoa erilaisia tabuja ja elää epämukavuusalueella. On kärsittävä erilaisia asioita, jotta oppii itsestään uutta. Aghori oppi-isäni lähetti minut Varanasin suurimpaan krematorioon töihin, jossa minulla oli erilaisia tehtäviä. Yksi niistä oli lapioida poltettujen ihmisten ruumiit Gangesiin. Kannoin myös polttopuita poltettavien ruumiiden nuotioita varten. Tein nuotion, autoin kantaa kuolleet siihen, poltimme ruumiin ja siivosimme jäljet. Tuossa krematoriossa poltetaan päivittäin yli kaksisataa ruumista.
Tämä oli valtavan koskettavaa ja kasvattavaa. Itselläni ei ollut tätä ennen juuri minkäänlaista suhdetta kuolemaan. Suhde kuolemaan on muutenkin länsimaalaiselle hyvin etäinen. Ruoka löytyy pakastealtaasta ja kuolleet haudataan usein suljetuissa arkuissa. Lapset eivät ole mukana teuraalla eivätkä näe useinkaan ruumiita. Harva lapsi edes konkreettisesti tajuaa mistä lihat lautaselle ilmestyvät ja että ne on olleet joskus eläviä olentoja. Opin krematoriossa kuinka pyhä osa elämää kuolema on. Sain olla mukana paikassa, jossa ihmiselämän ympyrä sulkeutuu ja tämä työ oli suurimpia kunnianosoituksia, mitä minulle on koskaan annettu. Sain saattaa tuntemattomien ihmisten rakkaimmat tuonpuoleiseen ja kuoleman kautta uudelleensyntymiseen. Sain olla osana tätä pyhyyttä ja ympyrän sulkeutumista. Kun aika minusta jättää, haluan että minutkin saatetaan tuolla tavalla.
Arman Alizad
Matkaan lähti mm.
Kuvia matkan varrelta
